sunnuntai 4. lokakuuta 2015

minihylly



Kunnon emäntähän kuluttaa sunnuntaipäivää autotallissa rakentamalla rekvisiittaa myyntipöytään. Trukinlavankauluksista voi valmistaa vaikka tällaisen minihyllyn. Eihän tämä kummoinen ole, vaan idean tullessa se on suoritettava. Toinen ajatus oli lasisella hyllyllyllyllä, mutta kun tähän paniikkiin, ei sellaista ehtinyt toteuttaa näin pyhäpäivänä.



 


Yllättävän suoraan sain katkottua laudan päät käsisahalla ja poratessani reikiä ruuveille(jottei ruuvit halkaise laudan päätyä) tein ihanan löydön isännän tarvikesalkkuun. Siellä oli mm. magneettikärki(teränpidin) useine kärkineen, eri materiaaleille poranteriä ja senkkausterä!

Ehdin poratessani kaivata senkkausterää,
 ja ajattelinkin, että pitää porata reikä suuremmaksi alkuun, jotta ruuvin kannan saa upotettua, vaan siellä minisalkussahan olikin sellainen. Aivan mahtavan upeaaa. Happy ME!

Senkkausteriä. Kuvan terät eivät liity tapaukseen.




Pienet oksankolothan minua ei haittaa, sillä niihinhän voi laittaa jotain  vaikka roikkumaan. Ja vieläpä kun ne maalaa nätiksi, niin voisi luulla, että ne on hyllyn ikkunoita! ;)

Suunnittelin pienempää hyllyä tämän kaveriksi, vaan aika ja kiinnostus jo väheni, joten jätin sen tekemättä. Sain edes yhden hyllyn valmiiksi sillä 
Käsityömyymälä Ellit ja Eelit aukaisee ovensa Ylivieskassa 22.10-21.12.2015 
 väliseksi ajaksi ja sinnehän tuon hyllyn pitäisi joutaa.





tiistai 15. syyskuuta 2015

Hiljalleen

Olen kuluneen vuoden ollut "lomalla" handtoogien valmistamisesta,  suunnittelusta ja ehkä jopa niiden ajattelemisesta. Eikä tämä tauko ole koskenut pelkästään handtoogeja, vaan myös muuta ompelua.
Kesällä olin jälleen mukana käsityöpuodin (Ellit ja Eelit) myymälässä. Sieltä poikikin mahdollisuus yhteistyöhön uusien tuttavuuksien kanssa, jota olenkin tässä hiljalleen pohtinut. Tämän kautta olen myös löytänyt hieman kipinää ompeluun. Olen testannut uusia värejä ja valmistanut täysin uudenlaisia malleja joiden tarkoitus on suojata käteinen pitkäkyntisiltä, liikuessa ihmisten seassa.



MALLINUKKE

Olen myös OSTANUT uuden ystävän. Kalajoella sijaitseva vaatemyymälä lopetti toimintansa ja myi myös mallinukkensa, joista minä kävin yhden ostamassa. Nuken uutena onnellisena omistajana halusin sille nimen, johon sainkin useita hyviä vinkkejä serkultani. Yksi oli ylitse muiden ja ompeluseuraneitini sai nimekseen Tanita. Tarvitsin nuken, jotta voin laittaa tuotteitani esille myyntipöytäni viereen, sekä kuvata ompeluksiani ja tarvittaessa käyttää sitä sovitusnukkena.





                                                                                    UUSI IHANA LAUKKU!


Inspiraatio iski yllättäen ja näin silmissäni (mielessäni) olkalaukun, jossa oli laskoksille ommeltua leopardikangasta sekä auton turvavyötä.






Sitähän oli pakko alkaa sitten valmistamaan. Onneksi olen hyvä materiaalin hamstraaja, joten mitään ei tarvinnut hakea kaupasta. ;) Tosin, kaikki soljet ja klipsit aiheuttavat luopumisen tuskaa, jos ne ottaa laatikostaan aikomuksena käyttää johonkin työhön. Nekun ovat niitä suurimpia hamstrauksen aarteita!


Laukku valmistuikin kohtuu nopsaan, tosin suunnitelmat rönsyilivät ommellessa, sillä lisäsin yksityiskohtia laukun valmistuksen edetessä. Tästä aiheutuikin muutama lisäpäivä työstöön, mutta olen supertyytyväinen lopputulokseen. Ainahan on toki kohtia joita voisi muuttaa mikäli valmistaisi toisen, mutta tähän olen huipputyytyväinen!